Saturday 10 September 2011

Tyttö joka ei osannut sanoa EI

Olen tässä vuosien mittaan ommellut muutamalle tuttavalleni säännöllisen epäsäännöllisesti erilaisten korjausompeluiden lisäksi myös erilaisia vaatteita alusta alkaen: toppeja, jakkuja, housuja jne. En oikeastaan ikinä ole vakavasti harkinnut ompelimon perustamista, vaikka designompelijaksi aikoinaan opiskelinkin. Ajattelin tässä vuosien varrella ompelutöitä tehdessäni, että hyvähän se on pitää ompelutaitoa yllä ja ommella toisillekin, että ei pääse taidot ruostumaan. Töiden ohella kuitenkin ompelu on aina tuntunut jotenkin ylimääräiseltä taakalta, josta en ole vaan osannut kieltäytyä. Monesti olen ompelutöitä palauttaessani päättänyt että tällä kertaa en ota mitään lisätöitä vastaan, mutta sitten kun "asiakkaalla" taas pää pursuaa uusi ideoita ja tarpeita, niin olen taas suostunut uuteen työhön.

Osasyynä jaksamattomuuteni on kiireinen työ. Työtaakka ja tehtävät ovat lisääntyneet vuosi vuodelta ja kaikenlaista lisätyötä aiheuttavaa kampanjaa tuntuu olevan harva se viikko. Rakastan työtäni, mutta nykyään kun henkilökunnan määrä kutistetaan minimiin, niin kyllä se rutistaa työntekijöistä kohtuuttomasti voimavaroja. Työn määrä kun ei ole mihinkään vähentynyt, päinvastoin.

Nyt päätin että lopetan ja tällä kertaa päätös pitää!
Palautin "asiakkaalleni" erään kankaan, josta piti kesän aikana tulla toppi ja housut.
Ilmoitin, että energiani ei riitä ompelutöihin enää.
Tänään vein kankaan ja helpotuksen tunne on sanoinkuvaamaton!
Olen vapaa tekemään vapaa-aikanani juuri sitä mitä haluan, mielessä ei kummittele enää tekemättömät ompelutyöt eikä minun tarvitse tuntea asiasta huonoa omatuntoa.

OLEN VAPAA!